Näitä kaikkia näitä kaikkia ravintoaineita yksi ainoa pottu sisältää
26.3.2021
Ihminen tarvitsee 20 eri aminohappoa pysyäkseen terveenä. Kehomme osaa valmistaa niistä 11:sta itse, mutta yhdeksän muuta on tultava ravinnosta. Niitä ei tarvitse lähteä hakemaan kaukaa, sillä kaikki löytyvät perunasta. Aminohappojen lisäksi perunassa on huomattavasti enemmän vitamiineja, kalsiumina ja sinkkiä kuin
esimerkiksi riisissä ja pastassa. Suomalainen Frex on kehittänyt tuotantotavan, joka nostaa näitä ravintoarvoja entisestään.
Suomalaisten perunansyönti on vähentynyt noin kilon vuosivauhtia 2000-luvulla. Pidemmällä aikavälillä pudotus on vielä jyrkempää, sillä kun 50-luvulla perunaa kului henkilö kohti keskimäärin melkein 200 kiloa, niin nyt määrä on lähempänä 50 kiloa. Tilaa lautasella ovat vallanneet erityisesti pastat ja riisit.
Pelkästään ravintoarvoja vertailemalla trendin kannattaisi kuitenkin kulkea toiseen suuntaan, sillä peruna pesee kaikilla mittareilla kilpailijansa. Esimerkiksi lajikkeesta riippuen ihmiselle välttämättömiä aminohappoja perunassa on pastaan ja riisiin verrattuna yli 20-kertainen määrä.
”Osa aminohapoista ovat välttämättömiä proteiineja, joita kehomme tarvitsee pystyäkseen ylipäätään hyödyntämään esimerkiksi eläinperäisi proteiineja. Nämä perunassa olevat proteiinit ovat myös erittäin laadukkaita, joten lihaksemme tykkäävät niistä paljon, sanoo erikoislääkäri Pippa Laukka.
Suomalaista ”superperunaa” kehittävä Frex on tutkinut paljon perunoidensa ravinnepitoisuuksia. Jos aikuinen mies syö sen Jazzy-perunaa 240 grammaa päivässä, on jo puolet näistä päivän välttämättömistä aminohapoista kasassa.
Lajikkeesta riippuen myös esimerkiksi B-vitamiineja perunassa voi olla yli kolminkertaisesti verrattuna pastaan tai ravintoarvoltaan vielä heikompaan riisiin jopa yli viisinkertaisesti.
”B6-vitaami ja sinkki parantavat kehon puolustuskykyä esimerkiksi influenssaviruksia vastaan. Molempia on perunassa moninkertaisia määriä verrattua verrattuna pastaan ja riisiin. Niin yksinkertaisella keinolla kuin lisäämällä perunan syömistä voimme siis vaikuttaa paljon omaan terveyteemme”, Laukka jatkaa.
Luonnon oma järjestelmä tuottaa parhaan lopputuloksen
Frexin superperunaa kasvatetaan menetelmällä, jossa tehdään teknologian avulla matka aikaan ennen tehotuotantoa ja palataan luonnonläheiseen, maan ravinneaineita kierrättävään kasvatustapaan. Kymmenen vuoden kehittämistyössä maaperän laatu ja ravinnerikkaus ovat olleet keskiössä.
Kasvatustapa lisää viljelijän työtä, mutta varmistaa sen, kuinka ravintorikas ja maukas peruna on. Panostukset ovat tuottaneet tulosta, sillä ne ovat nostaneet perunan uudella tavalla esiin myös ravintolamaailmassa.
Keittiömestari ja vuodesta 2011 asti vuosittain Michelin tähden saaneen ravintola Olon ravintoloitsija Pekka Terävä kertoo, että suomalainen peruna ylipäätään on huippulaatuista verrattuna muuhun maailmaan. Hänestä erityisen kiinnostavaa on, että Frex-viljelyllä on onnistuttu silti nostamaan raaka-aineen tasoa.
”Kokkina kiinnostaa luonnollisesti erityisesti maku ja rakenne. Jo niin lähellä kuin Ruotsissa peruna on selkeästi huonompilaatuista kuin Suomessa. Sen vuoksi on erittäin kiinnostavaa, että joku meillä keksii ja pystyy parantamaan laatua vielä paljon paremmaksi”, Terävä sanoo.
Perunalajikkeiden välillä on paljon maku ja koostumuseroja. Terävä kannustaakin kokeilemaan kotikeittiössä eri lajikkeita, jotta omat suosikit löytyvät. Frex myy tällä hetkellä kahta eri lajiketta; kiinteä Jazzy ja yleisperuna Soraya.
Frex-lajikkeet
Kiinteät, jauhoiset ja yleisperunat www.frex.fi/tuotteet
Kuvia medialle: www.frex.fi/medialle
Yhteyshenkilöt
Pia Tapio-Knuuttila, toimitusjohtaja, pia.tapio@skabam.com, p. 050 448 3044 Tapio Knuuttila, hallituksen puheenjohtaja, tapio.knuuttila@skabam.com, p. 045 330 9808
コメント