top of page
FREX ELLUN KANAT 05.jpg
frex_logo_valkoinen_vihreällä_pohjalla

PALUU JUURILLE

Kuuntele peltojen unohtunutta laulua. Hyräilyä tarinoista vuosisatojen takaa. Vuodenaikojen piiskaamasta mullasta nousee sitkeä, vanha tuttava. Kultaiseen kuoreen on tallennettu pohjoisen luonnon elinvoima; muistutus puhtaasta maasta, jossa peltojen humina kantautuu suurimmankin kaupungin laidoille.

Osana yhteistä tarinaamme, peruna kuuluu jokaisen elinkaareen. Sen makuun on tiivistyneet yöttömät yöt, lapsuuden joulut, isoäidin keittiön kattiloiden kolina. Se on rakkaiden reseptien lahja, arjen ihana helppous, tarina, joka siirtyy sukupolvelta toiselle.

Kunnianosoituksena suomalaiselle maanviljelyn perinteelle, vuosikymmenten läpi hioutuneelle ammattitaidolle sekä aidolle maulle, Frex vie aikaan, jolloin ruoka oli luonnon ehdoilla tuotettua. Meillä ikiaikaisiin menetelmiin yhdistyy innovaatio, ja ekologisuus saa uuden tason perunassa, jossa mikään ei ole tavallista.

Koska hyvän elämän resepti on lopulta aika yksinkertainen. Punainen tupa ja perunamaa voi löytyä myös kerrostalon keittiöstä. On palattava juurille, arjen pieniin onnen hetkiin. Niihin muistoihin, joiden maku ei muutu.

​

FREX vie makumatkalle aitojen makujen juurille - aikaan, jolloin ruoka oli puhdasta ja luonnon ehdoilla tuotettua. Tuotteidemme rustiikkisen ulkomuodon takaa paljastuu ainutkertaisen tasapainoinen maun, rakenteen ja ravintoaineiden kokonaisuus.

FREX-tuotteissa olemme palanneet juurillemme yhdistämällä tämän päivän teknologian ja perinteiset luontoystävälliset tuotantotavat. Näin ollen myös maataloutemme toimii ympäristön ehdoilla sitä vaalien ja jopa parantaen. Parhaimmat ja mieleenpainuvimmat maut syntyvät edelleen luonnon, perinteiden ja huippuosaamisen yhteispelillä.

​

PERUNAMME JA PUNAJUUREMME

FREX on maltilla ja taidolla kasvatettu täyteläinen peruna ja punajuuri. Herkullisen perunamme kauneuspilkut kertovat elinvoimasta.

 

Hyvä peruna ja punajuuri tulevat hyvästä pellosta. Hiiltä maaperään sitovassa  tuotantotavassa tavoitellaan tilaa,  jossa maaperän ravinteet kiertävät mahdollisimman luonnollisesti. FREX-perunan ja -punajuuren tuotantoprosessi on periksiantamattoman tarkka ja jokainen tuote-erä on laatutestattu ehdottoman laadun varmistamiseksi.

FREX%20ELLUN%20KANAT%2001_edited.jpg

KANANMUNAMME

FREX on puhtaan maukas ja ravinnerikas kananmuna.

 

Hyvän kananmunan maku tulee laadukkaasta kananrehusta. Erityisessä kananrehussamme käytetään niitä samoja raaka-aineita, joita kanat söivät ennen tehotuotantoa. Kanoille syötetty rehu sisältää kotimaista kauraa ja vehnää, hamppua, hernettä, porkkanaa ja camelinaa. Loppusilauksen antaa maissi. 

bottom of page